Kööpenhamina on ehkä maailman paras joulukaupunki

0 comments

Posted on 22nd joulukuu 2008 by Annukka Oksanen in Annukka Oksanen | Eurooppa | Kaikki vinkit | Tanska | Vakiokirjoittaja

, , , ,


Viis tihkusateesta, viis plussalämpötiloista. Kööpenhamina on ehkä maailman paras joulukaupunki. Joulunalus on ainakin yhtä hyvä ajankohta Kööpenhaminan-reissulle kuin kesä, jos on vähänkään innostunut joulutunnelmoinnista ja ennen kaikkea joulukoristeista.

Miksi? Siksi, että kaupunki pursuaa joulutunnelmaa. Pelkästään tuoksut ovat huumaavia: paahdettuja manteleita ja kastanjoita sekä glögiä tuntuu muhivan joka kulmalla.

Aloitetaan Tivolista. Se aukeaa syystauon jälkeen marraskuun puolivälissä ja pistää kävijät vaikka väkisin joulumielelle. Koristeet ovat komeita, hiilipatojen ääressä voi lämmitellä ja tonttumeininkiin voi tutustua Nissekøbingissä, hämäräisessä tonttumaassa. Nissekøbing on suunnattu lähinnä perheen pienimmille, mutta sinne ryntäävät kaikenikäiset.

Herkuttelijalle on tarjolla glögiä, kuumaa kaakaota ja Tivolin vakiopurtavaa. Tanskalaiset syövät jouluna æbleskivereiksi kutsumiaan munkkipalleroita hillon ja tomusokerin kanssa. Hyviä ovat, ja niitä on tarjolla pitkin kaupunkia. Särpimeksi juodaan tietysti glögiä.

Ostosintoinen löytää Tivolin puodeista joululahjoja, joulukoristeita ja jouluherkkuja.

Tivolista löytyy tietysti myös joulupukki. Tanskalaisraukat tosin luulevat, että joulupukki asuu Grönlannissa. Joulupukin kanssa voi ottaa itsestään kuvan, jos haluaa.

Tivolin ulkopuolella joulu vasta repeääkin. Nyhavnissa on marraskuun puolivälistä lähtien keskieurooppalaistyyliset joulumarkkinat. Tarjolla on niin koristeita kuin tanskalaisia herkkujakin. Koko ravintolakatu on koristeltu kauniisti kuusenhavuilla ja joulukukilla. Ulkonakin tarkenee istumaan, sillä useimmat kahvilat tarjoavat asukkailleen viltin ja lämpölampun.

Suosikkijoulunähtävyyteni on kuitenkin posliinifirma Royal Copenhagenin päämyymälän joulupöydät. Royal Copenhagen kutsuu joka vuosi taiteilijoita tai kuten vuonna 2008, aatelisrouvia koristelemaan joulupöytiä oman makunsa mukaan. Tuloksena on vaihteleva kokoelma joulukattauksia, joissa rajana on tosiaankin ollut vain mielikuvitus. Pöytien lisäksi koko myymälä on upeasti koristeltu.


Joulukoristeista kiinnostunut löytää koristeita muun muassa juuri Royal Copenhagenista ja sen naapurista George Jensenin myymälästä. Royal Copenhagenin toisella puolella komeilee Illums Bolighus, ja sen jouluosastolta koristeita vasta löytyykin. Samoin tietysti Magasin-tavaratalosta.

Koristesuunnittelijasuosikkini on Jette Frölich. Hänen koristeensa ovat kevyitä, elegantteja ja ah, niin tanskalaisia.

Tanskalaisille adventtikranssi on iso juttu, joten sen tekoon liittyviä tarpeita löytyy kaupoista helposti. Tarjolla on myös valmiita adventtikransseja, mutta kunnon kodissa kranssi tehdään itse.

Suomen joulukuusesta tanskalaiskuusi poikkeaa siinä, että tanskalaiset käyttävät yleisesti aitoja kynttilöitä. Tarjolla on luonnollisesti viimeisen päälle designattuja kuusenkynttilänpidikkeitä.

Sitten on vielä tanskalainen joululounas, julefrokost. Se on iloinen, tukeva, pitkä ja snapsipitoinen. Joulun alla jotkut ravintolat tarjoavat julefrokostia illallakin. Se onkin hyvä idea, sillä sillien, lohen, katkarapujen, pasteijoiden, ankan, porsaan, punakaalin, juustojen ja makean riisivanukkaan jälkeen ei jaksa tehdä juuri muuta kuin nukkua. Reippaimmat voivat yrittää sulatella jättiateriaa jollakin kaupungin useista luistinradoista. Niistä suosituin sijaitsee keskellä Kongens Nytorvia.

Tai sitten jos lounaan jälkeen vielä jaksaa, voi kiertää kuppiloissa maistelemassa tanskalaisia jouluoluita. Vaihtoehtoja on paljon, ja osa niistäkin on ehkä maailman parhaita.

Jos pitkän kaavan julefrokost tuntuu liian tukevalta, tanskalaisjoulua voi maistella smörrebrödien päällä tai sämpylöiden välissä. Tarjolla on useita sesonkiherkkuja, kuten esimerkiksi porsaanpaisti-punakaali-yhdistelmä.

Kööpenhaminan jouluun kuuluvat olennaisesti myös ruotsalaiset pikkujoulunviettäjät. Jos kaupungilla liikkuu joulun alla viikonloppuiltaisin, tukevasti juopuneisiin ruotsalaisiin törmää melkein väistämättä.

Tivoli
www.tivoli.dk
Royal Copenhagen
Amagertorv
www.royalcopenhagen.dk
Illums Bolighus
Amagertorv
www.illumsbolighus.dk
Georg Jensen
Amagertorv
www.georgjensen.com
Jette Frölich
www.jettefroelich.com

Annukka Oksanen

Photos by Annukka Oksanen


Vihreät vinkit matkustamiseen!

0 comments

Posted on 22nd joulukuu 2008 by Tia S in Helpotusta matkustamiseen | Kaikki vinkit | Tia S | Vakiokirjoittaja

,

1. Mieti mitä ostat

Jos kohdemaassasi ei kierrätetä, vältä suuria muovipakkauksia. Ostamalla tuotteen, hyväksyt kaiken siihen liittyvän.

2. Osta vesifiltteri

Vettä kuluu varsinkin kuumissa maissa useita litroja päivässä ja monissa maissa kaikki muovipullot päätyvät luontoon. Laske kuinka monta pulloa päivässä tarvitset X matkanpituus ja huomaat kuinka yhden ihmisen kuormitus on jo huomattava. Sveitsiläinen Katadyn on markkinoiden suosituin. Jos matkustat paljon, säästät pitemmän päälle rahaa.

3. Sano mielipiteesi

Turistin mielipide painaa. Mitä useampi matkailija sanoo, että toivoo kierrätystä, roskakoreja ja vaikkapa parempaa ilmanlaatua niin sitä enemmän on painetta asioiden muuttumisen suhteen. Rakentavaa kritiikkiä tarvitaan.

4. Suosi joukkoliikennettä

Taksin/rikshan/tuk-tukin sijaan käytä useammin joukkoliikennettä.

5. Sammuta sähkölaitteet kun poistut hotellihuoneestasi

6. Suosi vihreitä yrityksiä

Suosi yrityksiä, jotka kierrättävät, käyttävät orgaanista ruokaa, saavat energiansa auringosta yms.

7. Älä rahoita “viihdyttävien” eläinten hyväksikäyttöä!

Eläimet, joita käytetään ihmisten viihdykkeeksi, esim. tanssivat karhut ovat aina pahoinpideltyjä ja niiden elinolosuhteet ovat surkeat. Käärmeenlumoajat esimerkiksi poistavat kobralta hampaat ja huumaavat käärmeen, jotta se ei pääse karkaamaan. Jos useammat ihmiset protestoivat julmuutta vastaan, eivätkä rahoita “perinnettä” niin se häviää

Lisäinfoa:

Tia S

Photos by Tia S


Ruotsi pursuaa hirviä ja kuninkaallisia

0 comments

Posted on 22nd joulukuu 2008 by Annukka Oksanen in Annukka Oksanen | Eurooppa | Kaikki vinkit | Ruotsi | Vakiokirjoittaja

, ,


Mistä tietää, että on Ruotsissa? Siitä, että joka puolella pursuaa hirviaiheisia matkamuistoja, patsaita ja täytettyjä hirvenpäitä. Kankaisia hirviä, puisia, taalainmaan hevosen mallin mukaan maalattuja hirviä ja tienvarsien hirvimonumentteja. Myytävänä on myös hirvenlihaa noin miljoonana eri versiona.

En ollut kiinnittänyt hirvivyöryyn huomiota aiemmin, mutta Tanskaan muutettuani ja usein Ruotsin läpi ajeltuani voin empiiristen havaintojen perusteella sanoa, että ruotsalaiset ovat hulluina hirviin. Suomalaista tietysti naurattaa, kun skånelaisella huoltoasemalla myydään hirvi- ja Lappi-aiheisia matkamuistoja.

Jos Ruotsista haluaa lähettää kotiin muita kuin hirviaiheisia postikortteja, kannattaa panostaa kuninkaallisiin. Paras kruunupäitä esittelevä korttikokoelma ja muitakin kuninkaallisia matkamuistoja löytyy Gamla Stanista Kungliga Slottetin Slottsboden-puodista.


Jos kuninkaalliset eivät kelpaa, kelpo postikortteja löytyy myös Astrid Lindgrenin tuotannosta. Itse lähetän Ruotsista aina Peppi-kortteja, kun se vain on mahdollista.

Annukka Oksanen

Photos by Annukka Oksanen


Pisa – Levykauppa

0 comments

Posted on 22nd joulukuu 2008 by Jouni Kantola in Eurooppa | Italia | Jouni Kantola | Kaikki vinkit | Vakiokirjoittaja

, , ,


Kaupungin paras levykauppa on GAP Record Store, jossa on kattavasti käytettyjä vinyylejä. Myös keräilyharvinaisuuksia.

GAP Record Store,
via San Martino 18.

Jouni Kantola

Photo by Jouni Kantola


Pisa – Herkkuja Salzasta

0 comments

Posted on 22nd joulukuu 2008 by Jouni Kantola in Eurooppa | Italia | Jouni Kantola | Kaikki vinkit | Vakiokirjoittaja

, , ,


Kaupungin paras herkkutiski.

Pasticceria Caffè Salza,
Borgo Stretto, 46.

Jouni Kantola

Photo by Jouni Kantola


Pisa – Meidän kaupunki

0 comments

Posted on 22nd joulukuu 2008 by Jouni Kantola in Eurooppa | Italia | Jouni Kantola | Kaikki vinkit | Vakiokirjoittaja

, ,


Tommaso Santuccin ja Massimo Pascan katumaalaukset koristavat Logge dei Banchin (Ponte di Mezzo) ympäristöä vuoden 2009 loppuun asti.

Nuorten pisalaistaiteilijoiden kädenjälki näkyy kaupungissa Live-maalaustapahtumina, näyttelyinä ja julistetaiteena.

Piazza XX Settembre, Logge dei Banchi.

www.massimopasca.it/galleria.htm

Jouni Kantola

Photo by Jouni Kantola


Pisa – Rock- ja jazzklubi Borderline

0 comments

Posted on 22nd joulukuu 2008 by Jouni Kantola in Eurooppa | Italia | Jouni Kantola | Kaikki vinkit | Vakiokirjoittaja

, , ,


Klubi. Indie-iltoja, ulkomaalaisia bändejä, opiskelijoita, DJ-klubeja ja reggaeta.

Borderline Club,
Via C. Vernaccini 7.

Jouni Kantola

Photo by Jouni Kantola


Pisa – Goottikirkko

0 comments

Posted on 22nd joulukuu 2008 by Jouni Kantola in Eurooppa | Italia | Jouni Kantola | Kaikki vinkit | Vakiokirjoittaja

, , ,


Arno-joen penkereelle vuonna 1230 rakennettu Santa Maria della Spinan goottikirkko puhuttelee pienuudellaan.

Kaikkialta kurkistelevien örkkimörkkien, gargoilien, on helppo kuvitella heräävän eloon iltapimeällä.

Lungarno Gambacorti, Solferinon sillan vieressä.

Jouni Kantola

Photo by Jouni Kantola


Pisa – Lounaspaikka 11

0 comments

Posted on 22nd joulukuu 2008 by Jouni Kantola in Eurooppa | Italia | Jouni Kantola | Kaikki vinkit | Vakiokirjoittaja

, , ,


Moderni ja urbaani ruokapaikka on ravintola 11, jossa on lounasaikaan hauskaa porukkaa ja hyvä tunnelma. Helsingissä samanhenkinen paikka on Café Bar 9 Uudenmaankadulla.

11:ssa ruoka tilataan tiskiltä ja mennään pöytään viinikannun kanssa odottelemaan. Kun annos on valmis, kokit tai tarjoilijat huutelevat tiskiltä.

Ruokapaikka 11,

Via S. Martino 47. Kiinni lauantaisin aamupäivästä ja sunnuntaisin.

Jouni Kantola

Photo by Jouni Kantola


Pisa – Aperitiivibaari La Tazza d’Oro

0 comments

Posted on 22nd joulukuu 2008 by Jouni Kantola in Eurooppa | Italia | Jouni Kantola | Kaikki vinkit | Vakiokirjoittaja

, , , ,


Pitkän linjan klassikkobaari, joka kerää hyvin väkeä alkuillasta. Toimii myös kahvilana.

Mukava kaljapaikka omalla pienpanimolla on Orzobruno.

La Tazza d’Oro, Piazza Clari, Via S. Martino.

Jouni Kantola

Photo by Jouni Kantola