Suosittelen ravintola Copenhagen Corneria ihan Köpiksen keskustassa, Tivolia lähellä.
Kannattaa tehdä pöytävaraus etukäteen.
http://www.nphotels.dk/copenhagencorner/index.htm
Jonna
Photo by celesteh
Köpiksessä ravintola
Fort Kochi – historiaa ja länsimaista arkkitehtuuria
Intiaa on hankala kuvailla parilla sanalla. Se on yhtäaikaa kaunis ja ruma, ihastuttava ja järkyttävä, iloinen ja ahdistava… Yksi sana kuvaa Intiaa mielestäni kaikista parhaiten: yllättävä. Sitä se on joka päivä ja monta kertaa.
Täysi yllätys meille oli Fort Kochi, joka ei edes ollut meidän suunnitelmissa. Fort Kochi on saari Kochin edustalla Keralassa. Se on kuin Suomenlinna Helsingille: historiallisesti merkittävä, turistien palvoma ja pakopaikka kaupungista. Hintataso on korkeampi kuin muualla Keralassa, mutta toisaalta palvelu sujuu paremmin englanniksi.
Majapaikkojen tarjontaa riittää ja kaikista rohkeimpien kannattaa kokeilla “homestay”-majoitusta. Voi asua intialaisen perheen luona edullisesti ja tutustua tiukemmin heidän kulttuuriinsa. Tämän ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa sitä, että se on pois omasta rauhasta. Jokainen kotimajoitus on erilainen. Me olimme Taj Mahal-nimisessä paikassa ja sitä suosittelen mielelläni muillekin. Ihan keskustassa. Rikshakuskit tietävät kyllä paikan! Hotelleja on myös useita ja eri tasoisia.
Auringonnousun aikaan onnekkailla saattaa olla mahdollisuus nähdä delfiineja. Rantaan on kiva tulla muutenkin aamulla katselemaan paikallista elämää. Kiinalaiset kalaverkot dipataan mereen ja nostetaan kivipainon avulla ylos. Lehmät kellivät meressä vesikasvien seassa niin, että vain pää on pinnalla ja varikset käyttävät niitä istuimina. Jaloista kuuluu kissan maukumista. Joka puolella haisee kala niin paljon kuin kala vaan voi ikinä haista.
Eläinrakkaille (kukapa ei olisi?) saari voi olla lievä shokki. Kodittomien eläinten määrä on niin runsas paikan kokoon nähden. Lemmikkieläin on täällä aika tuntematon käsite. Asian tutkimisen jälkeen olemme kuitenkin huomanneet, etta eläimistä pidetään ainakin jollain tavalla yhdessä huolta. Jos kuitenkin löydät apua tarvitsevia eläimiä niin Ernakulamissa toimii organisaatio kodittomien eläinten auttamiseksi. Puhelinnumero on +91(484) 255 7747.
Fort Kochissa saattaa vilahtaa useampi päivä huomaamatta. Leppoisa, jotenkin tuttu saaristolaismeininki ja paljon ohjelmatarjontaa. Suosituimpina retkinä venematkat backwaters-alueelle. Tutustumisen arvoinen on myös perinteinen keralalainen musiikkia ja näytelmää yhdistävä Kathakali (kuvassa 2). Sitä oli todella hauska seurata. Omatoimisesti kannattaa mennä Vypeen Islandille, jossa on hiekkainen ja paikallisten suosima Cherai Beach.
Jos olet lähistöllä tai mietit mihin suuntaisit Intiassa niin romanttinen, monimuotoinen Fort Kochi on ehdottomasti käymisen arvoinen!
Photos by Tia S
Varkala hemmottelee aisteja
Tuuli puhaltaa masalan ja suolaisen meren tuoksua nenään. Silmät painuvat levollisina kiinni meressä kellumisen väsyttäminä. Cafe del Marin biitit, jotka kuuluvat läheisestä ravintolasta ovat kuin vaahtokarkkia korville. Kohta saa painaa hampaansa taas rikkaan mausteiseen intialaiseen ruokaan, vaikka kiviuunissa tehtyä pizzaakin olisi tietty tarjolla… Varkala on aistien juhlaa.
Tällaisia paikkoja löytyy Intian Keralasta varmasti tuhansia miljoonia ja Varkala on yksi aivan huippu chillaamiskohde.
Intian eteläkärkeen Keralaan ihmiset tulevat rentoutumaan, oppimaan uusia temppuja (esim. hierontaa, intialaista ruoanlaittoa, meditaatiota), tutustumaan maailmankuuluun suistoalueeseen sekä kohentamaan joogataitojansa. Keralaa kutsutaan Jumalan omaksi maaksi. Sanotaan, että Kerala on harvoja paikkoja maailmassa, jossa luonto ja ihmiset elävät tasapainossa. En tiedä kuinka tasapainosta on enää kyse näinä kulutushysterian päivinä, mutta ehdottomasti tuntuu kuin olisi matkannut hieman ajassa taaksepäin. Ihan Keralan eteläosassa, puolituntia junalla Trivandrumista kallionjyrkänteillä lepää Varkala Beach.
Sesonkiaikana, marraskuusta helmikuuhun, Varkalassa on järkyttävän paljon mahdollisuuksia harrastaa joogaa, meditaatiota ja ottaa erilaisia hieronta- ja kauneushoitopaketteja. Hinnoista kannattaa tietenkin tinkiä. Varkala Beach houkuttelee runsaasti reppumatkaajia seka surffarinnäköisiä poikia. Ylhäällä jyrkänteellä kiemurtelee kävelykatu, jonka varrella myydään mm. tiibetiläisiä koruja, sarongeja, alibaba-housuja ja tietenkin päivänkalaa. Kadun varrella on mahtavia ruokapaikkoja, joissa voi nauttia rentoutuneesta tunnelmasta värikkäiden pallovalojen alla haistellen meri-ilmaa.
Useat ravintolat pitävät päivänsaaliita näytilla ja asiakkaan valittavana onkin mm. haita, barracudaa ja tonnikalaa. Intialaiset ovat kasvisruoan ystäviä ja sitä löytyy joka paikasta. Orgaanista ruokaa en viitsinyt vitsinä kysyä. Ajattelin ettei sana näistä uusista oikeuksista ole kiertänyt tänne saakka, kunnes löysimme kahvilan, jossa myytiin orgaanista kahvia… Hieman meitä taas hymyilytti.
Varkalan ravintoloissa tulee tunne, että juuri minä olen kaikista asiakkaista kaikkein tärkein. Tällaisen suomalaisen juntturan on vaikea siihen tottua, mutta parin päivän kuluttua siitä nauttii leveä hymy naamallaan.
Kukaan ihminen ei ole keksinyt yhtä hauskaa kuntoilumuotoa kuin luonto. Meressä kelluminen ja aalloissa pystyssä pysyminen on niin epäilyttävän hauskaa toimintaa, että lapsenmieli alkaa tulla pintaan. Pohjavirtaus Varkalassa on erittäin voimakas. Allekirjoittanut ja hänen luotettava matkakumppaninsa suosittelevat vahvasti bikinien liimaamista iholle. Kannattaa pysyä myös lähellä rantaa, ettei joudu seuraavan iltana jonkun lautaselle.
Lennot Intiaan maksavat tietysti enemmän kuin Mallorcalle, mutta eläminen täällä on lallattelua. Jos on samanlainen kitupiikki kuin minä (vapise Roope-setä!) niin eurolla voit syödä aamiaisen (ravintola Sunrise… Kuinka osuva nimi), lounaan ja illallisen (vaikkapa ravintola Sunset… Sattumaa?) saat parilla kolmella ja kahden hengen huone maksaa yhteensä neljä euroa.
Vihreä vinkki: Intia, niinkuin koko muukin maailma kärsii muoviroskasta. Voit keventää jalanjälkeäsi ostamalla vesifiltterin, jolla voit tehdä kraanavedestä juomakelpoista. Googlaa sanoilla “katadyn waterfilter”. Tämä säästää varsinkin pitkillä matkoilla rahaa ja tietenkin ennenkaikkea luontoa. Erittäin helppoa.
Photos by Tia S
Maltalla maistuu paputahna
Mitä on syöty kuivalla ja kuumalla saarella? Kalaa, vuohta ja papuja. Maltalainen ruoka on yksinkertaisesti hyvää. Siinä maistuvat Italia, Afrikka ja Lähi-itä. Kokeilkaa vaikka bigillaa, härkäpavuista ja valkosipulista muussattua tahnaa tai gjebnietiä, vuohenmaitojuustoa.
Vihanneksia ja hedelmiä voi napata mukaansa kadunvarren pikkukaupoista. Tai jos ei halua ostaa, kannattaa ainakin ihailla lukuisia munakoisovariaatioita ja pulskia tomaatteja. Parhaan välimerellisen perinteen mukaan ne on asetettu houkuttelevasti esille. Ohikulkiessa nenään kiemurtelee aprikoosin, oliivin ja kapriksen tuoksua. Tulee nälkä!
Photo by Annukka Oksanen
Malta pursuaa filigraanihopeaa
No nyt tuli nostalginen olo, tämähän on ihan kuin lapsuuden etelämatkojen kävelyt vanhassa kaupungissa! Pikkutyttönä ihailin huolellisesti piperrettyjä filigraanikoruja. Maltalla olisin varmaan sairastunut Stendahlin syndroomaan, sillä Malta pursuaa hopeafiligraania, ja sitä löytyy joka makuun. Korutarjonta on muutenkin runsasta.
Kivisen saaren hopeatyöperinne on perua keskiaikaisilta ritarikunnilta, niin kuin melkein kaikki muukin Maltalla. Hinnat eivät Suomesta katsottuna päätä huimaa, mutta miten pystyy päättämään, mikä koru on kaunein? Ei edes auta, että rajaa valikoiman kahdeksanpiikkisiin Maltan risteihin, sillä niitäkin on tarjolla loputtomasti.
Photo by Annukka Oksanen
Maltalla aistii häivähdyksen Afrikkaa
Näky on yhtä aikaa uljas, uhmakas ja kiehtova. Maltan pääkaupungissa Vallettassa ei ole mereltä päin katsoessa mitään lenseää, sillä se on yhtä jykevää kalkkikivilinnoitusta. Ja miksei olisi, sillä Sisilian ja Libyan välissä Välimeressä sijaitseva saari on kohdannut historiansa aikana loputtoman määrän valloittajia.
Muurien sisäpuolella tunnelma muuttuu. Pieni, 6000 asukkaan Valletta vaikuttaa huomattavasti asukaslukuaan isommalta. Se on juuri sopivan kokoinen leppoisaan kaupunkimaleksintaan. Kunto nousee, kun kipaisee ylös kalkkikiviportaita ja ihastelee katuja koristavia pelargoniaruukkuja.
Paahteisenkuumilla kujilla kulkiessa tulee eteläinen olo, eteläisempi kuin esimerkiksi Italiassa tai Espanjassa. Ollaan ihan Euroopan alareunassa, melkein Afrikassa. Valokin on eteläistä, ehkä siihen sekoittuu häikäisevänsinistä vettä ja hiekkaista kalkkikiveä.
Päätä kannattaa käännellä tiuhaan sivuille ja ylös, sillä ikivanhat talot ovat mielenkiintoisia röpelöisine maalikerrostumineen ja erkkereineen. Seiniltä löytyy usein myös pyhimyksen kuvia ja patsaita, pikkualttareita. Ja kun oikein pysähtyy ja alkaa sihdata seinille ripustettuja kylttejä, huomaa, että täällä on yhden jos toisenkin munkkiveljeskunnan konttori, ristiretkien tiimellyksessä syntyneistä ritarikunnista puhumattakaan. Sekä Johanniittain että Maltan ritarikunnat ovat kiinteä osa saaren historiaa.
”Olemme pyhempiä kuin paavi”, maltalaismies naurahtaa ylpeästi, kun ihmettelemme kylttejä.
Toinen hauska havainto kylteistä on kieli. Maltalla käytetään saareen omaa kieltä maltaa, joka on maailman ainut arabisukuinen, meikäläisten roomalaisin kirjaimin kirjoitettu kieli. Maltan lisäksi kylteistä löytyy italiaa ja englantia. Englantia siksi, että Malta oli osa Britanniaa vuoteen 1964 asti, jolloin se itsenäistyi.
Britannia näkyy katukuvassa brittiläisinä kauppaketjuina ja asukkaiden kielitaitona. Ruuasta sitä ei onneksi niin paljon huomaa – maltalaisruoka on välimerellistä.
Britannia näkyy myös brittituristien tulvana. Maltalle kävi 1980-luvulla samoin kuin Mallorcalle, Ibizalle ja muillekin suosituille turistisaarille: maine kärsi matkailijalaumojen rynniessä pitkin ja poikin saaria.
Mutta Britanniassa Maltan nuhjainen maine alkaa olla mennyttä, sillä saari on Mallorcan tapaan kokenut renessanssin matkakohteena. Sitä pidetään paitsi tyylikkäänä rantakohteena, Vallettaa myös eleganttina kaupunkikohteena. Shoppailtavaa ja tyylikkäitä kahviloita riittää.
Minuun teki Maltassa kuitenkin suurimman vaikutuksen joka puolella tihkuva historia. Malta on kuin menneisyyden puuhamaa. Esimerkiksi St Johnin kirkko lattian alle haudattuine ritareineen, ylitsevuotavine kulta- ja pääkallokoristeineen ja tietysti Caravaggioineen vetää vertoja monelle kuuluisammalle kristinuskon monumentille.
Grand Master’s Palacessa saaren ritarimenneisyys tiivistyy suorastaan absurdisti, niin paljon komeassa palatsissa on asetettu esille ritareiden haarniskoja. Osa niistä on kuin huonoista science fiction –filmeistä, osa saa nauramaan sotahirmujen turhamaisuudelle: kilpiin, haarniskoihin ja miekkoihinkin on taottu pikkutarkkoja kukkakoristeita.
Photos by Annukka Oksanen