Visby – Ruotsalaisilla on aina kaikki paremmin!

1 comment

Posted on 29th elokuu 2008 by Tia S in Eurooppa | Kaikki vinkit | Ruotsi | Tia S | Vakiokirjoittaja

, ,


Tulee mieleen sanonta vihreästä ruohosta ja aidoista kun pyörii pitkin Visbyn mukulakivikatuja. Itämeren helmeksi ihan oikeutetusti kutsuttu Visby on todellakin naapurimaamme rikkauksia. Ruotsin suurimman saaren, Gotlannin, keskus on pitänyt kiinni vanhanaikaisista romanttisista kahviloista, eikä ole antanut ketjuyritysten jyrätä pienen kaupungin autenttisuutta. Turisteille asiat on tehty helpoksi eikä sitä tietenkään vahingoita se, että Visbyn näppärän koon takia kaikki on lähellä. Kaupungin puistoja ympäröivät keskiaikaiset muurit, ilmaiset julkiset vessat ja kotitekoinen jäätelö saavat matkaajan hyvälle mielelle.

Visbyssä on jokaiselle jotakin ja kaikenikäiset näyttävät nauttivan koko sydämellään. Lapsille on mm. Peppi-maailma ja nuorille on tukholmalaisten vahvasti suosima klubielämä. Kaupungin rento tunnelma, vanha arkkitehtuuri, ehdottomasti tutustumisen arvoinen kasvitieteellinen puutarha sekä yleisesti vahva luonnonläheisyys iskee kaikkiin eläviin. Monet tulevat Gotlantiin kuitenkin pyöräilemään. Saaren pyörätiet ovatkin leveitä ja hyväkuntoisia. Maisemat vaihtuvat tiuhaan ja meri-ilma virkistää mieltä. Pyörän vuokraaminen onnistuu satamasta noin 7e/vuorokausi.

Yöpyminen Visbyssä on rahapussia keventävää puuhaa. Kohtuuhintainen ja ihanan kodikas B&B St. Bjers (www.bjers.se) löytyy seitsemän kilometrin päästä satamasta. Saimme 70:llä eurolla nukkua talon “kirjastossa” juoden punaviiniä ja selaten satoja kirjoja. Kun istui aamiaisella niin olo oli kuin kuninkaallisella. Aamupala itse oli ihan perussettiä, mutta huone oli niin kaunis ja tunnelma niin ylevän rentoutunut, että itsestään saattoi hieman erehtyä… Talonemäntä Cian huumori jaksaa naurattaa vielä kotonakin.


Vanhan romantikon on mahdoton olla rakastumatta Visbyyn: ihmisillä ei tunnu olevan mikään kiire, värikkäiden vanhojen rakennusten seiniä on koristeltu runsain kukkasin ja merentuoksu sekä rentouttaa että piristää mieltä. Jotenkin ei tee mieli lähteä ollenkaan pois, kun juuri on löytänyt itsensä uudelleen…

Photos by Tia S

Pisasta hotellivinkki

0 comments

Posted on 27th elokuu 2008 by Suomi Neito in Eurooppa | Italia | Kaikki vinkit

, , ,


Suosittelen lämpimästi Pisan matkaajille kohtuu hintaista Accademia Palace Hotellia. On vähän syrjässä, mutta eipä hätiä mitiä: ilmainen shuttle sekä kentälle että keskustaan! Lisäksi mukava lisä ainakin kesäaikaan on uima-allas. Perhehuone (suite) oli hieno: iso parveke, kaksi huonetta ja kaksi kylppäriä, joista toisessa on poreamme. Ainoa miinus ynseä palvelu, mutta siihen saa Italiassa tottua muutenkin…
Jonna

Photo by LWY


Lissabon ja Oceanario

0 comments

Posted on 21st elokuu 2008 by Suomi Neito in Eurooppa | Kaikki vinkit | Portugali

,


Lissabonissa on useita upeita ja mielenkiintoisia kohteita. Ihana city!!

Harvempi kuitenkin eksyy vanhalle maailmannäyttelyalueelle, Parque das Nacoesiin. Itse alue on jo nähtävyys ja lenkkarit kannattaa ottaa jalkaan. Mutta siellä aivan ehdoton suosikki on Oceanario. Aivan mieletön paikka! Maailman toiseksi suurin merimaailma on kuin astuisi suoraan eläinten elinympäristöön ja itse asiassa, niin joudutkin tekemään. Näet, miten saukot kisailevat ja leikkivät vapaasti vieressäsi, linnut lentävät ympärilläsi. Tutustut pingviineihin ja olet haiden ympäröimänä. Sieltä löydät eri maailmankolkkien eläimistöä ja kasveja.

Sinne tahtoo uudestaan!!! www.oceanario.pt
Tarja

Photo by andy54321


Virkistävä viikonloppu Vilnassa

3 comments

Posted on 21st elokuu 2008 by Mennis Matkailija in Eurooppa | Kaikki vinkit | Liettua | Mennis Matkailija | Vakiokirjoittaja

, , ,


”Anteeksi, voinko kysyä – mitä kieltä te oikein puhutte?” Kansainvälisen trendikkäästi pukeutunut liettualainen nuorimies kysyy meiltä aidon kiinnostuneena ravintolan pöydässä. Tuntui mukavan eksoottiselta, että suomen kieli ei ollut Vilnassa vielä täysin tunnettu, vaikka olimme matkustaneet vain noin 600 km Helsingistä etelään. Myös monille suomalaisille Vilna on matkakohteena varsin vieras, vaikka siellä on asukkaita 550 000 ja Liettua itsenäistyi 1991, jo 17 vuotta sitten. Tässä pinta-alaltaan Belgian kokoisessa pienessä valtiossa on asukkaita 3,5 miljoonaa.

Vilna osoittautui mainioksi uudeksi matkakohteeksi pitkän viikonlopun viettoon. Vilna on lyhyen lentomatkan päässä ja se on muutaman päivän matkakohteeksi juuri sopivan pieni, mutta riittävän iso kaupunki. Plussaa oli myös viehättävä vanha kaupunki ja kohtuullinen hintataso, joka mahdollisti hyvätasoisen hotellin kaupungin keskustasta. Vilna on valittu Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2009, mutta suuret turistimassat eivät olleet ainakaan vielä kesällä 2008 löytäneet sitä.

Vilnan historiallinen keskusta, viehättävä vanha kaupunki kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Vanha kaupunki on yksi Euroopan suurimmista ja siellä on tunnelmallisia ravintoloita, pieniä putiikkeja ja taidegallerioita. Useimmat keskeiset nähtävyydet sijaitsevat vanhassa kaupungissa lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan. Vilnan historiallinen sydän sijaitsee Katedraaliaukion ympäristössä. Sen läheisyydessä ovat kellotorni, Alalinna eli Kuninkaanlinna, Ylälinna ja Gedimasin torni, Presidentin linna sekä Vilnan yliopisto. Erilaisia kirkkoja on vanhan kaupungin alueella niin lukuisia, että kiertoajelulla turistibussin kyydistä päätä sai käännellä vauhdikkaasti puolelta toiselle – melkein kuin olisi ollut seuraamassa kiivastahtista tennisottelua.

Kansainvälisten ketjujen liikkeet sijaitsevat keskustassa: Didžiojien ja Vokiečiųn kaduilla sekä Gediminasin ja Konstitucijosin puistokaduilla. Ydinkeskustassa näyttäisi olevan kansainvälisiä merkkiliikkeitä paljon enemmän kuin Helsingissä. Isoja ostoskeskuksia ovat mm. Vilnan suurin ostos- ja viihdekeskus Akropolis, Europa-ostoskeskus sekä aivan keskustassa sijaitsevat Gedimino, VCUP, Flagman ja Maxima. Maraton-shoppaajalle sopii mainiosti Maxima-ostoskeskus, sillä se on auki 24h/vrk. Liettua on ollut EU:n jäsen vuodesta 1994, mutta maassa on yhä oma valuutta, Liti. Litejä kului varsin vähän kahviloissa, ravintoloissa ja hotellissa. Sen sijaan hintataso merkkituotteissa tuntui olevan sama kuin Suomessa.


Vilnan pääkadulla sijaitsee mielenkiintoinen museo, KGB:n vankila eli kansanmurhamuseo. Rakennuksessa toimi yli 50 vuotta KGB:n päämaja. Museoon on koottu historiallista aineistoa Liettuan väestöön kohdistamista traagisista vainoista vuosina 1940–1990 sekä materiaalia neuvostovastaisesta toiminnasta, kuten partisaaneista. Rakennuksessa voi vierailla KGB:n toimistohuoneissa, kuulustelu- ja vankiselleissä sekä kellarin teloitusselleissä. KGB vankiloiden kautta Liettuasta lähetettiin yli 300.000 ihmistä Siperian vankileireille. Heistä vain noin joka viides selvisi hengissä takaisin. Lähetetyt olivat kansan älymystöä, tiedemiehiä, poliitikkoja, opettajia, pappeja ja virkamiehiä. Suomalaista järkyttää ajatella, kuinka lähellä vastaava kohtelu olisi ollut Suomea, jos sotamme olisivat päättyneet toisin.

Vilnan vanha keskusta on entisöity tyylikkäästi, mutta heti ydinkeskustan ulkopuolella näkee erittäin vaatimattomia kerrostaloja ja hoitamattomia pihoja. Vilna sijaitsee Neris-joen rannalla. Joen rannoilla ja Vilnan kaupunkialueella on paljon kivoja ulkoilmakahviloita sekä puistoalueita. Kävimme matkallamme ex-tempore Andre Boccellin ulkoilmakonsertissa, joka pidettiin keskustassa isossa Vingio-puistossa. Metsäisen puiston keskellä oli massiivinen konserttilava, jonne piti kävellä noin kilometrin matka metsäisen puiston laidalta tuhansien vilnalaisten tavoin. Idyllinen kokemus kesäisenä iltana.

www.vilnius-tourism.lt  Vilnan matkailuneuvonnan sivut
www.travel.lt Liettuan matkailuedistämiskeskus
www.vilna.info  Matkailutietoja Vilnasta ja Liettuasta, suomalainen sivusto
www.genocid.lt Kansanmurhamuseo
www.meteo.lt Viiden päivän sääennuste

Photos by Mennis Matkailija

Nopee palvelu ja kunnon pizzaa

0 comments

Posted on 19th elokuu 2008 by Suomi Neito in Eurooppa | Italia | Kaikki vinkit

, , , ,


Pizzeria Monte Carlosta saat kunnon palvelua ja kunnon roomalaista pizzaa.
Osoitteena Vicolo Savelli 13. Corso Vittorio Emmanuelen poikkikatu, lähellä Piazza della Chiesa Nuovaa.

Vaikka ravintola näyttääkin täydeltä, älä luovuta. Jostakin kannetaan aina vaan lisää pöytiä ja kohta pöydät täyttää koko vicolon. Hämyinen ilta ja taivas kattona.

Se on siinä. www.lamontecarlo.it
eh

Photo by jsc.


Vähän kolkkoo, tosi roomalaista ja sinne taas

0 comments

Posted on 19th elokuu 2008 by Suomi Neito in Eurooppa | Italia | Kaikki vinkit

, , , ,


Jos haluut Roomasta hyvää pizzaa ja oot kyllästyny maksamaan kaikesta liikaa, mee Da Baffettoon tai Da Baffetto 2:een. Molemmat ravintolat näyttää ulospäin paperiliinoineen siltä, ettei niihin välttämättä ekana menis. Palvelukin voi olla vähä kolkkoo ja todennäköisesti joutuu odottaakin liian kauan. Mut mamma mia mitä pizzaa. Parasta Roomassa. Jonottaa sinne paikallisetkin. Syystä.

Da Baffetto, Via del Governo Vecchio 114

Da Baffetto 2, Piazza del Teatrodi Pompea 18
Antti

Photo by CRLS