Posted on 24th kesäkuu 2008 by Suomi Neito in Eurooppa | Kaikki vinkit | Viro
Eurooppa, romanttinen, ruokailu, Viro

Minulla ja avopuolisollani oli vastikään vuosipäivä. Yritimme kuumeisesti miettiä mitä kivaa sitä keksisi. Loppujen lopuksi päätimme lähteä uudella Viking Xprs:lla Tallinnaan. Meidän huonoa onnea oli se, että laiva oli myöhässä perillä ja vettä tuli tuutin täydeltä. Koikkelehdimme kuitenkin yhteisen sateenvarjon alla Vanhaan kaupunkiin. Ukkosen jyrähdellessä päätimme mennä ensimmäiseen ravintolaan sisään. Astuimme ravintola Bonaparten ovesta sisään. Mielemme valtasi heti hyvänolon tunne. Paikka oli niin lämminhenkinen, valoisa ja kodikas. Hyväntuulinen tarjoilija johdatti meidät tunnelmalliseen nurkkapöytään ja toi vielä kynttilänkin.
Ravintola oli kauniisti sisustettu, kiviseinät sekä kaunis valaistus kruunasi päivämme. Saimme nauttia ranskalaisen keittiön antimista. Raaka-aineita oli yhdistelty hauskasti, omassa ruoassani oli pinaattia, herkkusieniä, parsaa, ostereita. Avomieheni söi ankanrintaa raparperin kera. Jälkiruoaksi söimme maukkaat pannacotat. Nam!
Emme me muuta ehtineetkään tekemään, kun piti juosta taas kaatosateessa takaisin laivaan. Laivassa nautimme vielä punaviinilasilliset ja kilistimme vuosien kunniaksi. Päivä oli todella romanttinen ja ikimuistoinen. Ravintolaan aiomme toistekin!
Hanna
http://www.bonaparte.ee/
Photo “Street from Viru gates, IMG_4606” by daneen_vol
Posted on 24th kesäkuu 2008 by Suomi Neito in Eurooppa | Italia | Kaikki vinkit
Eurooppa, Italia, kaupunkiloma, rooma, ruokailu, shoppailu

Vatikaanin ja Pietarin kirkon läheisyydessä on ehkä Rooman kalleimmat ja huonoimmat ruokapaikat, vältä via della Conciliazionen paikkoja. Jos kuitenkin nälkä yllättää useamman tunnin museo- ja kirkkokäynnin jälkeen, suunnista kirkosta vasemmalle via dei Cavalieri del San Sepolcro –kadulle, joka vaihtaa nopeasti nimekseen via dei Penitenzieri. Siellä on numerossa 16 pieni mukava Wine bar josta saa voileipiä ja pizzaa, sekä lounasaikaan jopa salaatteja ja pastaa kohtuu hintaan.
Monelle Rooman kävijälle Montin kaupunginosa on täysin tuntematon ja outo alue. Se jää via Cavourin ja via Nazionalen väliin ja on täynnä hyviä ruokapaikkoja sekä vanhaa tunnelmaa. On pieniä muotiputiikkeja ja persoonallisia ravintoloita. Alueen keskus on Piazza Madonna dei Monti. Via degli Zingarin numerossa 49 on DOM samppanjabaari.
Rooman ulkopuolella noin 15km päässä (1 tunti autolla) on outlet-kylä, Castel Romano (Via Pontina SS 148, www.mcarthurglen.it). Sinne pääsee bussilla Piazza Repubblicalta. Yli 100 designmerkkiä mukaanlukien Valentino, Dolce&Cabbana ja Diesel. Alennukset vaihtelevat 30-70% välillä.
Teppo
Tästä Italiaan
Photo “Rome 2007” by Leo-setä
Posted on 6th kesäkuu 2008 by Suomi Neito in Helpotusta matkustamiseen | Kaikki vinkit
lapsille, perheen kanssa

Huomioitavaa, kun matkustaa vauvan kanssa: vaipoissa ulkomailla on eri kosteusvoide kuin kotimaisissa vaipoissa. Säästääksesi pikku pilttisi mahdolliselta vaippaihottumalta (voi nimittäin pilata loman), suosittelen tuomaan ne vaipat koto-Suomesta, vaikka vievätkin tilaa ja painavat melkoisesti. Jääpähän tuliaisille sitten tilaa
.
Toinen huomioitava asia on soseet. Samoja merkkejä kuin Suomesta, toki saa ulkomailtakin, mutta ne maistuvat ihan erilaisilta paikallisten mausteiden vuoksi. Jos siis lapsukaisesi vasta totuttelee kiinteisiin, kannattaa ne omat tutut maut kantaa kotoa mukaan matkalle, ettei syömisestä (tai sen epäonnistumisesta) tule koko loman kestävää painajaista.
Jonna
Photo “eat” by dickuhne
Posted on 5th kesäkuu 2008 by Samuli Mansikka in Jere & Samuli | Samuli Mansikka | Vakiokirjoittaja
jere&samuli, reppumatka, samuli mansikka
04.06.2008 | BHAKTAPUR, NEPAL
Noniin, kiipeilyt on kiivetty ja kevaan retkikuntiemme jasenet ovat matkustaneet kotimaihinsa. Itse nautin viela pari viikkoa Nepalin kesasta ennen, kuin palaan kotimaahan ja saaristoon Juhannuksenviettoon. Seuraavien paivien ohjelmassa herkuttelua ja rentoutumista hoystettyna koskenlaskusafarilla.
Kiitos kaikille, jotka seurasitte matkan vaiheita! Kattavimman kertomuksen retkikunnan kulusta saatte klikkaamalla SummitClimbin uutissivuille, josta loytyy myos suomenkielinen referaatti. Foto- ja videomateriaalia kertyi kuudessa viikossa kohtalaisesti. Palatkaahan siis naille sivuille loppukesasta!
Seuraavan matkan toteutuminen on kiinni syyskauden viela toistaiseksi epavarmasta lupa- ja viisumipolitiikasta, mutta pyrkimyksena on saada aikaan tapahtumia Cho Oyulla (8188 m.) tai Shisha Pangmalla (8046 m.) tai mahdollisesti molemmilla. Kumpaankin retkikuntaan on viela mahdollista ilmoittautua ja lisatietoa loydat kotisivuiltamme www.summitclimb.com.
Ja viela penkkiurheiluvinkki! MTV3 Max -kanava esittaa kahden jakson pituisen ohjelman Aconcaguan-matkastamme 11.6 alkaen klo. 21:00. Muistakaa katsoa!
Hyvaa kesaa!
Samuli
Posted on 5th kesäkuu 2008 by Suomi Neito in Eurooppa | Kaikki vinkit | Suomi
Eurooppa, hotelli, kotimaa, perheen kanssa

Oletko kuullut Omenahotelleista? Niillä on aika jännä konsepti. Eli kaikki tarvittava, kuten huoneen varaus, tapahtuu netissä.
Juju piilee siinä, että varausvahvistuksen jälkeen saa henkilökohtasen ovikoodin jolla pääsee kirjautumaan hotelliin sisään. (Eli henkilökuntaa ei pahemmin hotellissa näe). Ja onpa muuten halpa, just sen takia ettei tarvii maksaa ns. turhasta palvelusta. Hotellissa käydään vaan nukkumassa ja siinäpäs se.
Tällä hetkellä taitaa olla 5 olemassaolevaa omenahotellia Suomessa. Tampereella, Jyväskylässä, Turussa, Vaasassa ja Helsingissä.
Tampereen omenahotelli oli ainakin mukava. Huoneet oli hyvätasoisia ja hyvin varusteltuja. Oli vedenkeitintä, jääkaappia, hiustenkuivaaja. Siis ihan perustarviketta.
Aamiainen ja muut ruokailut ei kuulunu huonehintaan, mutta ainakin me pääsimme Tampereella helposti aamiaiselle. Yleensä hotellin yhteydessä tai läheisyydessä on erillisä ruokailupaikkoja.
Suosittelen etenkin lapsiperheille. Todella turvallinen ja vaivaton. Ongelmatilanteissa heillä on kuitenkin puhelinnumero johon voi soittaa. En kuitenkaan usko sen olevan tarpeellista. 
Ässä
Photo “an apple a day…” by Darwin Bell
Posted on 4th kesäkuu 2008 by Suomi Neito in Aasia | Japani | Kaikki vinkit
Aasia, Japani, kaupunkiloma, kulttuuri, nähtävyys, shoppailu

Ensikosketukseni Japaniin oli maan neljänneksi suurimpaan kaupunkiin Nagoyaan.
Kaupunki oli sopivan kompakti eikä jättisuuri kuten Tokio. Ja vaikka väkeä on liikenteessä paljon on liikkuminen kaupungissa sujuvaa.
Nagoyan nähtävyysluettelo on lyhyt: Nagoyan linna (joka on upeampi ulkoa kuin sisältä), Toyotan automuseo, Tokugawan Shogun-museo ja Atsutan temppeli.
Myös kaupungin puisto oli kiva ainakin kesäaikaan.
Itse olin yllättynyt Nagoyan kohtuullisesta hintatasosta ja koska nähtävyydet oli nopeasti kierretty keskityin enemmän shoppaamiseen ja katukulttuurin tarkkailuun.
Japanilainen nuorisomuoti oli silmiinpistävän värikästä ja erikoista: Rokkari-lookista aina nukkemaisiksi pukeutuneisiin tyttöihin ja kaikkea siltä väliltä. Kadulla jopa polkupyöräilijöiden tarkkailu oli ihmettelyn arvoista: satula oli pyörissä niin alhaalla, että polkiessa polvet olivat koukussa ja osalla hyvä ettei polvet osuneet leukaan pyöräiltäessä. Kuka opettaisi japanilaisille miellyttävämmän tavan pyöräilyyn?
Ruokapaikkoja Nagoyassa on runsaasti. Suomalaisille tutuinta japaniruokaa Sushia oli tarjolla paljon ja hinnatkin olivat kohtuulliset. Silti suosittelisin maistelemaan ehkä vähän erikoisempia herkkuja kuten esim. Sukiyakia, Shabu-Shabua ja Teriyakia. Koben lihaa ei turhaan kehuta -hierotuista ja oluessa uitetuista naudoista saadaan ihanan pehmeää ja suussa sulavaa lihaa. Puikoilla syömistä kannattaa opetella kotona jos ei tahdo heittäytyä tyypilliseksi länkkäri-turistiksi ja nolosti pyytää tarjoilijalta haarukkaa ja veistä. Turha ujostelu pois -puikot käteen ja tavalla tai toisella onnistut saamaan ruoan suuhun.

Maanalaiset ostokadut olivat jännä kokemus. Kauppoja oli joka lähtöön ja käytävillä kävi kova kuhina, etenkin viikonloppuisin ja arki-iltaisin. Jos matkaan sattuu sateinen päivä on mukavaa paeta shoppaamaan maan alle. Suuret tavaratalot tarjoavat myös paikkoja missä kuluttaa rahoja. Valitse tavaratalo tarkkaan -osassa on vain ylellisä maailman merkkejä ja toisissa halpiskamaa. Paikallinen Stockmann on Mitsukoshin tavaratalo.
Japania turhaan pidetään kalliina ja kaukaisena maana. Hintataso oli ihan kohtuullinen ja lentomatka Helsingistä Nagoyaan kesti vain runsaat 9 tuntia. Kaupunkilomailuun riittää hyvin vaikka pitkä viikonloppu, mutta toki jos tahtoo nähdä maata enempi kannattaa varata aikaa enempi. Luotijunilla sujauttaa tosin nopeasti kaupungista toiseen, mutta lippujen hinta on aika suolainen.
Kiki
Tästä Japaniin
Photos by Kiki
Posted on 3rd kesäkuu 2008 by Suomi Neito in Eurooppa | Irlanti | Kaikki vinkit
Eurooppa, historia, kaupunkiloma, kulttuuri

Jos haluaa nähdä erilaisen puolen Britteinsaarista kannattaa mennä Belfastiin. Ensin lento Dubliniin ja siitä bussilla (tai junalla) Belfastiin. Tai sitten lento Lontooseen ja sieltä lento Belfastiin. Tosin bussimatka Dublinista on edullisempi.
Belfast on pikkuruinen alle 300.000 asukkaan (pahamainenkin) kaupunki jossa saa aidon kuvan Pohjois-Irlannista. Kaupunki ei ole niin vaarallinen mitä puhutaan, vaikkakaan Länsi-Belfastiin ei kannata yöaikaan eksyä..
Belfast on melko uskonnollinen kaupunki. Monet viettävät vapaa-aikaansa seurakunnan järjestämissä tapahtumissa yms. Mutta pääasiassa Belfast on kivan viehättävä kaupunki. Vaikkakin terrorismi ja uskonnolliset kiistat ovat olleet osa Belfastin arkea, ei niistä tarvitse turistin huolestua.
Belfastissa voi hämmästellä vaikkapa Titanicin rakentamispaikkaa tai kuuluisia gettoalueita. Leffassa voi käydä (edullista) ja tietysi täytyy juoda Guinness-olutta. Shoppaus onnistuu myös. Löytyy designia ja kirppiksiä, valitse siitä.
Black Cab-kyyti avaa myös turistien silmät. Eli kiertoajelu vanhalla mustalla taksilla (joita käytettiin kun busseja välteltiin pommi-iskujen pelossa). Kyyti kiertää ne ydinalueet joissa väkivaltainen toiminta on jättänyt surullisimmat jälkensä. Näiltä paikoilta löytyy myös kauniita ja koskettavia laattoja menehtyneiden uhrien muistoksi.
Matka kannattaa. Näkee kuinka näin lähellä ja näin lähiaikoina on tapahtunut paljon. Saa taatusti ajattelemaan. Ja on siellä muutakin kuin surullisia juttuja. Suosittelen todella!
Miksu
Tästä Irlantiin
Photo “Belfast” by HomeParking
Posted on 3rd kesäkuu 2008 by Suomi Neito in Aasia | Kaikki vinkit | Singapore
Aasia

Singaporessa tupakoitsijoiden kannattaa vähän katsoa,missä polttaa. Jos heität tumpin maahan,voit saada satojen dollareiden sakon.
Samaa suosittelisin purukumista. Singaporessa ei nimittäin myydä purukumia ollenkaan, joten sen sylkemisestä maahan voi seurata isoja ongelmia.
Julia
Tästä Singaporeen
Photo “Cigarettes” by curran.kelleher
Posted on 3rd kesäkuu 2008 by Jouni Kantola in Aasia | Intia | Jouni Kantola | Kaikki vinkit | Vakiokirjoittaja
Aasia, Intia, lentokenttä, vakiokirjoittajat

Indira Gandhin kansainvälisellä lentokentällä on ruuhkaa vuorokauden ympäri. Suurin osa mannertenvälisistä lennoista lähtee yöllä, jolloin lentoasemalla käy kuhina.
Tule paikalle mielellään kolme tuntia ennen lentoasi, tai todennäköisesti et ennätä koneeseesi.
Check-inissä, turvatarkastuksissa ja viisumitarkastuksissa menee aikaa – kaikkialla on pitkät jonot.
Tästä Intiaan
Photo “Delhi Airport” by diametrik
Posted on 3rd kesäkuu 2008 by Jouni Kantola in Aasia | Intia | Jouni Kantola | Kaikki vinkit | Vakiokirjoittaja
Aasia, Intia, reppumatka

Pahargunjin kaupunginosa Delhissä on reppumatkaajien suosima, koska alueella on lukuisia halvimman luokan hotelleja.
Paikallisten ystävieni mukaan Paharganjin yöpaikat ovat myös ”uskomattoman räkäisiä” ja kaupunginosaan on keskittynyt turistien höynäyttäjien ja muiden vaatteissa roikkujien ammattikunta.
Jos matkabudjettisi kestää noin 50 euron yöpymiset, kannattaa majapaikkaa katsella muista kaupunginosista.
Tästä Intiaan
Photo “India – Delhi – 004 – The view of Paharganj out my hotel window” by mckaysavage