
Kätevää, lentokentältä on suora juna yhteys keskustaan. Rautatieasemalta taas hotelliin pääsee ratikalla, taksilla tai jalkaisin. Taidan kuitenkin kävellä ja nauttia kanaaleista, kapeista kujista ja vastaantulevien ihmisten kansallisuuksien kirjosta. Hollantilaisten rento ote elämään näkyy ja tunnelma on alusta alkaen korkealla.
Amsterdam on vapaamielinen ja iloinen kaupunki, niinpä ennakkoluulot kannattaa jättää matkalaukkua pakatessa kotiin kaappiin.
Täällä käy vuosittain noin 4 miljoonaa matkailijaa ja moni haluaisi olla täällä keväällä tulppaanien kukkiessa, mutta Amsterdamissa on ihan oma tunnelmansa myös talvella, jolloin pienet kahvilat täyttyvät lämpimästä puheensorinasta.
Tekemistä riittää ympäri vuoden, teattereita, kirkkoja ja konserttihalleja on noin 60, museoita 42 ja taidegallerioita peräti 141 kappaletta.
Onkohan viikonloppumatkani liian lyhyt – viime kerralla löysin hauskan erikoisuuden Joordaanin kaupunginosasta, pienen hammasharjakaupan, sinne olisi mukava ehtiä.
Loma voi alkaa – tervetuloa iloiseen Amsterdamiin.
Kanaalit ja asuntolaivat
Amsterdam ilman kanaaleita on kuin Pariisi ilman Eiffel tornia.
Kanaaliristeilyt ovat jokaisen kävijän must-juttu Amsterdamissa. Eikä lainkaan liian turistiteko. Kaupunki näyttää aivan erilaiselta kanaalilaivan hiljalleen lipuessa siltojen alitse. Rakennusten kirjo on mielenkiintoinen, jokainen talonpääty on erilainen, kauppiaiden rakentamat varastorakennukset 17.vuosisadalta olivat viisi- ja kuusikerroksisia sekä hauskan kapeita, maata oli vähän ja vuokrat sekä verot korkeat. Siltoja on kunnioitettavat 1281 kappaletta.
Osa rakennuksista valaistaan iltaisin lisäämään kaupungin romanttista tunnelmaa. Miksi et kokeilisi kynttiläristeilyä iltavalaistussa Amsterdamissa?
Anne Frankin talo
Anne Frankin talo on Amsterdamin suosituimpia nähtävyyksiä ja kuuluu minunkin ohjelmaani (kannattaa varautua jonottamaan). Täällä aika on pysähtynyt kertomaan pienen palan sodan kauhuista.
Annen piilopaikka sijaitsee yllättävän keskellä kaupunkia: siksi tuntuukin uskomattomalta, että perhe pysyi piilossa niin pitkään. He asuivat kaksi vuotta ikkunattomassa tilassa, II:n maailmansodan riehuessa ulkopuolella, uskaltautumatta menemään ulos. Lopulta perhe pidätettiin ja yhdessä 100 000 muun hollannin juutalaisen kanssa 15-vuotias Anne vietiin keskitysleiriin, josta hän ei koskaan palannut.
Annen isä kuitenkin selviytyi ja palatessaan kotiin hänelle annettiin Annen päiväkirja, josta on myöhemmin tullut menestys sekä kirjana, elokuvana että näytelmänä. Koskettava päiväkirja on käännetty yli 60 kielelle. Osoite: Prinsengracht 263.

Brown cafés
Bruine Cafés (brown cafés), nimi tulee joko tupakansavun tai hasiksen värjäämistä ja tummentamista seinistä tai sisustuksen tummasta puupaneelista. Taidan uskoa jälkimmäiseen vaihtoehtoon… ”Ruskean kahvilan” tunnelmallisissa saleissa on rento ja leppoisa tunnelma, tavataan tuttuja, vaihdetaan kuulumisia ja tutustutaan uusiin ihmisiin.
Maistan ”jeneveriä”, hollantilaista giniä, se tarjoillaan jääkylmänä mutta ei koskaan ”on the rocks”, jäiden kera. Kyytipoikana maistuu paikallinen erinomainen olut.
Kaikissa noin tuhannessa kahvilassa ei ehdi vierailla mutta pistäydy esim. Joordaanin alueen baareissa ja siellä vaikka Café Smalleen, Elegantiersgraacht 12, joka palvellut asiakkaitaan vuodesta 1786, täällä voit istua myös ulkona terassilla kanaalin rannalla.
Rupatteluseuraa ei ole vaikea löytää enkä millään malttaisi lähteä mutta vatsa kertoo, että illallisaika on käsillä.
Punaisten lyhtyjen alue
Punaisten lyhtyjen alue – se houkuttaa, se on kiellettyä ja se jopa pelottaa mutta silti lähes jokainen siellä käy. Minäkin…Myöhään yöllä alue ei ole kaikkein turvallisinta, joten jos tämä ”nähtävyys” kiinnostaa kannattaa se ajoittaa alkuiltaan. Näyteikkunoiden valikoima saattaa hämmentää…
Lähellä rautatieasemaa sijaitsee Amsterdamin Seksimuseo, siellä punastelen muiden mukana ihmisen mielikuvituksen loppumatonta tuotteliaisuutta.
Iltaelämä
Rembrantplein- ja Leidseplein -aukioille on keskittynyt paljon ravintoloita ja baareja. Ensin jeneverit katukahvilassa ja sen jälkeen illalliselle intialaiseen ravintolaan. Vai menisikö kokeilemaan onneaan ”Supper Clubille”, pöytävaraus tosin unohtui tehdä etukäteen, joten taitaa olla turha yritys…
Iltaelämää löytyy jokaisen kukkarolle ja maulle. Amsterdamilaiset ovat tunnettuja ystävällisyydestään ja valmiita antamaan neuvoja ja kertomaan juuri sen hetken parhaat paikat, täälläkin trendipaikat vaihtuvat usein.
Rijksmuseum on Hollannin kuuluisin ja Rembrandt van Rijn (1606-1669) taidetta rakastavien museo. Huoneita on peräti 150 ja taiteilijan kuuluisin teos ”The Night Watch” vuodelta 1642 on saanut oman salinsa yläkerran huoneessa 224. Osoite: Stadhouderskade 42.
Van Gogh museo sai vuonna 1999 arvoisensa puitteet japanilaisen arkkitehdin Kisho Kurokawan muotoilemana. Itsemurhan 37-vuotiaana Ranskassa tehneen taiteilijan 200 maalausta, 500 piirrosta ja 700 kirjettä antavat loistavan kuvan tämän erikoisen taiteilijan luomisvoimasta. Osoite: Paulus Potterstraat 7.
Ostoksia
Amsterdam on juuri sopiva kaupunki löysätä kukkaronnyörejä ja heittäytyä kulutushullutuksen pariin. Suosittuja ostoskatuja ovat Nieuwendijk, Kalverstraat ja Leidsestraat, vaatteita, kenkiä, ja tavarataloja. PC Hoofstraatilla on tunnettujen muotisuunnittelijoiden liikkeitä ja eleganssia. Dam-aukiolla Kuninkaallisen palatsin takana on Albert Heijn ruokamarketti, laukkuun lähtee mukaan ainakin juustoja, viiniä ja muita herkkuja. Magna Plaza on iso ostoskeskus merkkiliikkeineen.
Joordaanin alueella on paljon taideliikkeitä ja persoonallisia putiikkeja. Markkinoilta löytyy uutta ja vanhaa, ostan edullisesti uusvanhan 5-haaraisen kynttilänjalan, joka sopii täydellisesti ruokapöydälleni.
P.S. Ehdin hammasharjakauppaankin!
Teppo
Tästä Hollantiin
Photos by matkavinkit